Maaseutuparlamentin kansallinen maaseutupoliittinen julkilausuma

Maaseutupoliittinen julkilausuma ilmaisee, mitä tulevaisuuden tekeminen maaseudulla edellyttää päättäjiltä, valmistelijoilta, asiantuntijoilta ja meiltä itseltämme - vaikuttajina ja toimijoina maaseudulla. Näemme maaseudun tulevaisuuden elinvoimaisissa, aktiivisissa ja kestävissä maaseutuyhteisöissä, jotka osallistuvat monipuolisesti taloudelliseen toimintaan ja kantavat vastuuta ympäristöstä ja kulttuuriperinnön säilyttämisestä. Toimiva maaseutu tarkoittaa hyvinvointia, vaurautta, turvallisuutta ja tasa-arvoa ja on osa kestävän suomalaisen yhteiskunnan rakentumista. Kutsumme kaikki tahot mukaan toiveikkaan tulevaisuuden tekemiseen!

Aktiivisempi, vastaanottavampi ja turvallisempi maaseutu tehdään yhdessä

Aktiivinen ja toimiva maaseutu

Sujuva arki maaseudulla synnyttää hyvinvointia ja vaurautta. Sen mahdollistavat ajantasainen ja toimiva infrastruktuuri, elinkeinojen jatkuva kehittäminen, toimintaympäristön mukaiset palvelut, luonnon-varojen kestävä ja oikeudenmukainen käyttö, aktiiviset paikallisyhteisöt ja toimintakykyiset ihmiset. Kun etsitään ratkaisuja elinvoiman uudistamiseksi, tulee myös maaseudun asukkailla, yrittäjillä ja yhteisöillä olla aktiivinen, näkyvä ja kuuluva rooli.

Toimiva ja turvallinen perusinfrastruktuuri on elinvoiman lähtökohta alueesta riippumatta. Maaseudulla on vaarallisen huonokuntoisia teitä, nopeiden tietoliikenneyhteyksien saatavuudessa ja toimivuudessa on edelleen puutteita ja puhelinyhteyksiin liittyy ongelmia, jotka kaipaavat kiireellisiä ratkaisuja. Energian, erityisesti sähkön suuret hintavaihtelut ovat johtaneet kohtuuttomiin tilanteisiin niin maaseudun arjessa kuin yrittäjyydessä. Mikään yrittäminen tai mitkään digitaaliset palvelut eivät toimi ilman niitä mahdollistavaa infrastruktuuria. Julkinen panostus maaseutualueiden infrastruktuuriin on ratkaisevaa ja sen vaikutukset kauaskantoiset.

Hyvinvointialueilla on myös maaseutua ja harvaan asuttuja alueita, joiden asukkaiden hyvinvoinnista, terveydestä ja palvelujen saavutettavuudesta on jokaisen hyvinvointialueen kannettava vastuu. Lähipalveluperiaatetta on tärkeä vaalia. Erilaisten paikkaperustaisten toteutustapojen soveltaminen on ensiarvoista. Hyvinvointialueiden julkisilla hankinnoilla on laajoja aluetaloudellisia ja maa-seutuun kohdistuvia vaikutuksia – ne tulee tunnistaa ja ottaa huomioon päätöksenteossa.

Lähikoulut ovat maaseudun vahvimpia vetovoimatekijöitä ja tarjoavat monipuolisesti tiloja koko väestölle liikkumiseen ja harrastamiseen. Eri alueilla on varmistettava koulutuksen saatavuus ja saavutettavuus. Koulutuspalveluilla on tärkeä rooli asukkaiden osaamisen ja hyvinvoinnin edistämisessä. Koulutuksen saatavuutta ja saavutettavuutta voidaan parantaa esimerkiksi hyödyntämällä erilaisia oppimisympäristöjä, lisäämällä koulutuksen monimuotoisuutta ja kuntien ja koulujen välistä yhteistyötä.

Maaseudun maankäyttöön ja sen luonnonvaroihin kohdistuu suuria ja osin ristikkäisiä paineita kasvutavoitteiden, kestävyyssiirtymän ja ilmastonmuutoksen vuoksi. Kriittisten luonnonvarojen kotimainen omistajuus ja hallinta on tärkeä kysymys. Paikallinen hyväksyttävyys on keskeistä, siksi muutoksissa ja niiden hallinnassa on kuunneltava maaseudun toimijoita. Valtakunnallisten energiaratkaisujen kestävyyden arvioinnissa tulee tunnistaa ja ottaa huomioon maaseudun maankäytölle, maisemalle ja toimintaympäristölle aiheutuvat muutokset. Maaseutu ei ole kansantalouden resurssiperiferia.

Maaseudun toimialoille maa- ja metsätaloudesta matkailuun, teollisuuteen ja uusiutuvan energian tuotantoon tulee kehittää sosiaalisesti, taloudellisesti, ympäristöllisesti ja kulttuurisesti kestäviä ratkaisuja. On varmistettava, että vihreä ja digitaalinen siirtymä ja tietotalous palvelevat ja luovat maaseutusovelluksien avulla uutta yritystoimintaa myös maaseutukaupunkeihin, kuntiin, kyliin ja paikallisiin yhteisöihin. Kestävää liikkumista ja rakentamista on tärkeä edistää. Väestön moni-paikkaisuus on monelle maaseutualueelle mahdollisuus, johon on tärkeä tarttua. Kunnilla ja paikallisilla yhteisöillä on tässä keskeinen rooli.

Vastaanottava maaseutu

Väestön ikääntyessä on panostettava osaavan työvoiman, yritysten jatkajien ja uusien yrittäjien saamiseen maaseudulle. Maaseudulla on suhteessa enemmän yrittäjiä ja itsensä työllistäjiä kuin kaupungeissa. Paikallisten yhteisöjen ja työnantajien yhteistyöllä voidaan vahvistaa veto- ja pitovoimaa ja maaseudun näkyvyyttä työ- ja asuinpaikkana. Kykyä ottaa vastaan maahan-muuttajia ja maallemuuttajia on vahvistettava – ja se lähtee niin itsestämme, yhteisöistämme kuin yhteiskunnallisista rakenteista.

Vastaanottava maaseutu tunnistaa lisääntyvän monipaikkaisuuden mahdollisuudet. Ne konkretisoituvat osa-aikaisten asukkaiden osaamisen ja aktiivisuuden hyödyntämisessä paikallisten yhteisöjen toiminnassa, tyhjien asuntojen uudenlaisessa hyödyntämisessä ja vapaa-ajan asuntojen muuttamisessa vakituisiksi kodeiksi. Monipaikkaisuus konkretisoi kaupungin ja maaseudun vuorovaikutusta ja vahvistaa aluetaloutta. Rahoituksen järjestyminen asunnon ostamiseen tai peruskorjaukseen on usein maalle muuton edellytys.

Kun nuorille jää kotiseudustaan myönteinen kokemus ja yhteenkuuluvuuden tunne yhteisöön, sinne todennäköisemmin palataan myös myöhemmin elämässä. Tunnetta yhteisöön kuulumisesta on tärkeää vaalia. Eri ikäryhmien tarpeisiin ja ajatuksiin on tärkeä suhtautua kunnioittaen, kuunnellen ja osallistaen. Suvaitsevaisuus ja avoimuus ovat omiaan lisäämään paikan veto- ja pitovoimaa.

Turvallinen maaseutu

Maaseudun turvallisuutta luodaan yhdessä: hyvinvointialueiden ja kuntien, viranomaisten, kansalaisyhteiskunnan ja paikallisten yhteisöjen voimin. Turvallisuuden kehittyminen lähtee välittämisen kulttuurin vahvistamisesta, jolla otetaan huomioon erityisesti yhteiskunnan heikoimmassa asemassa olevat. Tavoitteena tulee olla, että turvallisuuden tunne lisääntyy, huolen pitäminen toinen toisistaan vahvistuu ja avun saaminen on oikea-aikaista.

Tunnistettuihin paikallisiin haasteisiin pyritään löytämään ratkaisut esimerkiksi osana kuntien ja kylien vapaaehtoista turvallisuussuunnittelua. Maaseudun kylissä vahvistetaan yhteisöllistä huolenpitoa, hyödynnetään olemassa olevia voimavaroja ja luodaan valmiuksia kohdata yllättäviä kriisitilanteita. Samalla vahvistetaan kylien yhteisöllistä varautumista eli kylävaraa. Kyläturvallisuustoiminta tulee tunnistaa osaksi kokonaisturvallisuuden ketjua sekä osana hyvinvointialueiden ja kuntien turvallisuus-suunnittelua.

Infrastruktuuria, oli kyse sitten liikenne- tai tietoliikenneinfrasta, tulee rakentaa ja ylläpitää maaseudulla niin, että se vahvistaa koko maan kriisinsietokykyä ja kansallista huoltovarmuutta. Energia- ja ruokaomavaraisuus sekä ruokahuolto ovat osa kokonaisturvallisuutta. Toteutus vaatii tekeviä käsiä, osaamista ja jaksamista. Julkisen vallan on kaikilla hallinnon tasoilla tunnistettava tämä ja panostettava toimintakykyyn ja -edellytyksiin sekä asuttavuuteen maaseutualueilla.

Maaseutu osana vaikuttavaa politiikkaa

Maaseudun äänen tulee kuulua päätöksenteossa kaikilla tasoilla. Lähidemokratia, asukkaiden ja maaseudun paikallisyhteisöjen osallisuus on tärkeä huomioida kuntien ja hyvinvointialueiden toiminnassa ja yhteistyössä. Kyläyhteisöjen, kuntien ja hyvinvointialueen välistä vuoropuhelua on tärkeä vahvistaa ja, se tulee näkyä kuntien ja hyvinvointialueiden rakenteissa, prosesseissa ja toimintatavoissa. Myös kansallisessa politiikassa on paikkatietoisuutta lisättävä.

Poliittisten päätösten lyhyen ja pitkän aikavälin vaikutukset erilaisilla maaseutualueilla asuviin väestöryhmiin, maaseuduilla toimiviin yrityksiin ja arvoketjuihin, paikallisiin yhteisöihin sekä näiden rakenteisiin ja keskinäissuhteisiin on arvioitava. Sitä on edellytettävä kaikissa merkittävissä kansallisissa uudistuksissa, strategioissa, ohjelmissa ja lainsäädäntöhankkeissa. Maaseutuvaikutusten arviointi toteutetaan ennakoivasti ja osallistavasti, myös osana toimeenpanoa ja päätösten seurantaa. Kielteisiä vaikutuksia tulee minimoida ja erilaisille alueille soveltuvia ratkaisuja tulee aktiivisesti etsiä ja mahdollistaa. Maaseutu-vaikutusten arviointi maksaa itsensä takaisin osuvampina toimenpiteinä, vaikuttavuutena ja tahattomien, ei-toivottujen vaikutusten välttämisenä.

EU:n seuraavan rahoituskauden valmistelussa on Suomen kaltaisen, harvaan asutun, laajan ja metsäisen jäsenmaan kannalta olennaista, että maaseudun kehittämistoimet vahvistuvat yhteisissä politiikoissa. Yhteiseen maatalouspolitiikkaan (CAP) kohdistuu suuria muutospaineita, joiden yhteydessä koko unionin maaseutu tulee ottaa huomioon, myös itäiset ja pohjoiset rajaseudut. Myös koheesiopolitiikan tulee tunnistaa Suomen maaseutu, sen tarpeet ja mahdollisuudet. EU:n valmisteluun ja päätöksentekoon tarvitaan paikkatietoista ja jopa -sensitiivistä otetta. On koko Suomen etu, että vaikutamme aktiivisesti EU:n maaseutusopimukseen ja EU:n pitkän aikavälin maaseutuvision konkretisoitumiseen. Niiden kautta voidaan vahvistaa maaseudun painoa EU-politiikassa.

Julkilausuman liite: Politiikkasuositukset

EU-päätöksenteko:

Maaseudun kehittämistoimien tulisi säilyä yhteisissä politiikoissa, ja niitä tulisi vahvistaa. Suomen kannalta erityisen tärkeitä ovat mm. paikallinen omaehtoinen kehittäminen ja maaseudun elinkeinojen laaja määritelmä.
Suomalaisten tulisi vaikuttaa aktiivisesti maaseutu-sopimukseen ja EU:n pitkän aikavälin maaseutuvision strategiaan, jotta maaseutu nousee sille kuuluvaan asemaan EU-politiikan agendalla, ja sen potentiaali saadaan käyttöön hyvinvoinnin lisäämiseksi kestävällä tavalla koko unionin alueella.
EU:n itäisten ulkorajojen muuttunut tilanne olisi otettava huomioon EU politiikoissa.
Maaseutuvaikutusten arviointi tulisi säätää velvoitta-vaksi keskeisessä EU-päätöksenteossa ja säädösten valmistelussa.

Kansallinen päätöksenteko:

Maaseutuvaikutusten arvioinnin velvoittavuutta tulee harkita niissä kansallisissa uudistuksissa, strategioissa ja ohjelmissa, joissa maaseutualueet ovat keskeinen toteutuksen ja toimenpiteiden kohde sekä perus-palveluja koskevissa päätöksissä. Maaseutu-vaikutusten arvioinnin ymmärrystä ja osaamista tulee lisätä ja kaupunki-maaseutu-luokituksen mukaista tiedontuotantoa tulee vahvistaa kansallisesti tuotettavissa tilastoissa ja indikaattoreissa, jotta arviointi on mahdollista.
Maaseutukiinteistöjen arvot laskevat ja rahoituksen saaminen yritystoimintaan tai asunnon ostoon ja peruskorjaukseen maaseudulta on vaikeutunut tavalla, joka uhkaa maaseudun potentiaalin hyödyntämistä taloudessa, ihmisten hyvinvoinnissa ja huoltovarmuuden turvaamisessa. Tulisi pikaisesti selvittää vaihtoehtoja tilanteen kohtuullistamiseksi ja edistää ratkaisuja.
Nopeat ja toimintavarmat tietoliikenneyhteydet ovat välttämätöntä perusinfrastruktuuria. Koko maan kattava valokuituverkko tulisi rakentaa vuoteen 2030 mennessä, mahdollisuuksien mukaan markkinaehtoisesti.
Kansalaisyhteiskunnan toimintaedellytyksiin maaseutualueilla vaikuttaa kielteisesti valtionapujen merkittävät leikkaukset. Valtionavun kerrannais-vaikutukset vapaaehtoistyönä ovat moninkertaiset osoitettuun resurssiin nähden. Kansalais- ja vapaaehtoistoiminnan merkitys maaseudulla on kriittinen ja eroaa kaupunkien kansalais- ja vapaaehtoistoiminnasta, mikä on tärkeä tunnistaa erityisesti kansallisessa poliittisessa päätöksenteossa.

Alueellinen päätöksenteko:

Hyvinvointialueiden tulisi turvata järjestämis-vastuullaan olevat palvelut maaseudulla ja harvaan asutuilla alueilla kehittämällä aktiivisesti niille soveltuvia ratkaisuja. Kolmannen sektorin ja mikro- ja pk-yritysten keskeinen rooli palvelujen tuottamisessa maaseutualueilla tulisi tunnistaa ja mahdollistaa.
Maaseutuun kohdistuvien vaikutusten arviointi tulisi ottaa käyttöön hyvinvointialueiden merkittävissä palveluverkkopäätöksissä.
Maaseutualueiden ihmisten hyvinvoinnin ja turvallisuuden tunteen vahvistaminen edellyttää kuntien ja hyvinvointialueiden yhteistyötä, jota tulee kehittää. Hyvinvoinnin ja turvallisuuden kehittämisessä olisi lisättävä systemaattista vuoropuhelua eri foorumeilla.
Maakuntien liittojen strategiat ovat tärkeä väline, jossa tunnistaa entistä paremmin maaseudulla olevat mahdollisuudet ja merkitykset asumiselle ja yrittämiselle sekä huoltovarmuudelle. Kaupunkien ja maaseudun välistä vuorovaikutusta olisi konkretisoi-tava ja erilaisten alueiden ja valtion yhteistyötä kehitettävä. Kansallista maaseutualueiden tilanne-kuvan seurantaa olisi vahvistettava.

Paikallinen päätöksenteko:

Kuntastrategioihin ja toimenpideohjelmiin olisi hyvä sisällyttää myös kylätason tavoitteita ja toimia, joita muotoillaan yhdessä paikallisia toimijoita osallistaen. On tärkeä tunnistaa kunnan maaseutualueisiin liittyvä potentiaali ja ottaa se huomioon esimerkiksi koulu-verkkoselvityksissä. Lähidemokratian toteutuminen voidaan varmistaa säännöllisellä, aktiivisella ja vuorovaikutteisella kylä-kunta-yhteistyöllä, esimerkiksi kyläfoorumeilla, kumppanuuspöydillä ja osallistavalla budjetoinnilla.
Kuntataso on keskeinen työperusteisen maahan-muuton mahdollistaja ja yhteisönsä vastaanottokyvyn rakentaja maaseudulla. Työperusteista maahan-muuttoa ja maaseutuyhteisöjen vastaanottokykyä on tärkeä edistää tavoitteellisesti. Toimijoiden välinen dialogi ja yhteistyö on keskeistä.
Maaseutualueiden turvallisuutta on tärkeä vahvistaa viranomaisten ja järjestöjen yhteistyöllä sekä perustamalla esimerkiksi kylien pelastusryhmiä ja varustamalla kylien yhteisöllisiä tiloja paikallisiksi valmiuskeskuksiksi (pavak). Kylävaran eli kylien yhteisöllisen varautumisen täydentävän toiminta-muodon kriisitilanteissa tulisi olla osa paikallista turvallisuussuunnittelua ja -toimintaa. Myös normaalitilanteissa tulisi hyödyntää kylien paikallis-tuntemusta.
Monipaikkaisuuden kehittämiseksi tulisi tehdä aktiivista työtä. Kuntien vetovoimaan vaikuttaa myös se, miten haja-asutusalueita huomioidaan ja kehitetään ja, miten sujuvaa on vapaa-ajan asuminen sekä asuntojen muuttaminen vakituisiksi kodeiksi.