Puuttuva kaupunkitutkimus maaseudun kehittämisen esteenä

Toisaalta on hyvin tiedossa, että kaupungit käyttävät 80 prosenttia maapallolla käytetystä energiasta ja aiheuttavat myös 80 prosenttia ilmastonmuutoksesta. Ainakin Suomessa ilmastonmuutoksesta käytävää keskustelua haittaa mittakaavojen suhteettomuus ja perusfaktoja koskeva epäymmärrys. On jopa ajatuksia, että kaupunkeja suosiva politiikka ratkaisisi myös ilmastonmuutoksen.

Tällöin ajatellaan, että tiheä asumismuoto vähentäisi liikennettä ja energiankäyttöä. Uskotaan myös, että tiheä asutus säästäisi muuta luontoa. Valitettavasti nämä ovat uskonvaraisia oletuksia, joita ei ole kunnolla tutkittu. Seppo Junnilan ja Jukka Heinosen tutkijaryhmän tulokset tosin osoittavat, että maalla asuvan hiilijalanjälki on ennakko-oletuksista poiketen alle 9 CO2 tonnia per vuosi, kun taas kaupungissa asuvien vastaava on yli 10 tonnia per vuosi.

Tutkimus kaupunkien aineen- ja energiankäytöstä puuttuu

Meiltä puuttuu systemaattinen tutkimus siitä, paljonko kaupungit käyttävät ainetta ja energiaa. Voidaan puhua kaupunkien aineenvaihdunnasta, metaboliasta tai metabolismista. Asiaa voidaan lähestyä niin, että kaupungin ympärille piirretään analyyttinen rajaus, joka kattaisi eri ulottuvuudet. Sitten tutkitaan mitä määriä ainetta ja energiaa kaupunki vuosittain tarvitsee. Koska materian ja energian käytöstä syntyy termodynamiikan toisen pääsäännön mukaan aina myös epäjärjestystä – eikä epäjärjestyksen muotoja (kuten saasteita, likaa, hukkalämpöä, kasvihuonekaasuja jne.) voida jättää kaupunkielämää haittaamaan, tuo epäjärjestys puretaan kaupunkirajauksen ulkopuolelle. Näin saataisiin kaupungin metabolinen kuvaus. Se meiltä puuttuu. Ja sen mukana urbaanin ekologian sairaudentunto.

Toistaiseksi kaupungit eivät ota talteen uusiutuvaa energiaa eivätkä merkittävissä määrin sido hiiltä. Aineellis-energeettisessa työnjaossa maaseutu tuottaa kaupungeille niiden tarvitseman materiaalisen ja energeettisen virran. Ilman tätä virtaa kaupungit tuhoutuisivat. Maaseutu myös ottaa vastaan kulutuksesta aiheutuvan epäjärjestyksen, mm. hiiltä sitomalla tai ekosysteemien puhdistuskyvyn avulla.

Professori Pekka Nuorteva päätyi aikoinaan kärpästutkimuksissaan tämän havainnon äärelle. Maija Hakanen pohti väitöskirjassaan kaupunkien jalanjälkeä. Janne Hukkisen eräissä puheenvuoroissa on liikuttu lähellä metabolismin tematiikkaa. Mutta sellaista tutkimusta kuin esimerkiksi tiheään asutussa Japanissa on tehty, ei meillä ole. Problematiikka loistaa poissaolollaan.

Maaseudun kehittämisen tarpeellisuutta ja oikeaa ekologista luonnetta ei oivalleta, ellei kaupunkeja tutkita ja kuvata metabolisina järjestelminä. Kun tarkastelukehikko kerran on luotu, voidaan samaa tarkastelua soveltaa myös maaseutualueisiin. Vasta tällöin voimme järkevästi harkita yhteisiä ilmastopoliittisia valintoja.

Siirry tästä lukemaan IPCC:n erikoisraportti maankäytöstä.