Kuunnellaanko kyliä? Osallistumisen merkitys kuntahallinnon ja yhdistystoimijoille

Julkisen sektorin eri tasoilla kirjoitetaan osallisuusohjelmia ja pohditaan, miten kansalaisten osallistumista päätöksentekoon, suunnitteluun ja yhteisen hyvän tekemiseen voitaisiin lisätä. Paikalliset järjestöt sekä kylä- ja asukasyhdistykset tekevät tätä työtä koko ajan, mikä ei kuitenkaan välttämättä heijastu virallisiin osallisuusstrategioihin. Järjestökentältä kuuluu toistuvasti viestejä siitä, että kuntien tuki ja ymmärrys yhdistystoimintaa kohtaan ei ole riittävää.

Kunnissa ja julkisella sektorilla laajemminkin halutaan lisätä kansalaisten osallisuutta ja aktiivisuutta, yhdistyskentällä taas toivotaan lisää tukea heidän osallistumiselleen. Tämä on oikeastaan paradoksi. Mistä tämä toiveiden kohtaamattomuus sitten kumpuaa? Miksi kuntien ja yhdistysten välinen kumppanuus ei ole sillä tasolla millä sen pitäisi olla?

Yksi keskeinen selittävä tekijä kohtaamattomuudelle ovat vanhat rakenteet eli ns. polkuriippuvuus. Paikallinen toiminta on perustunut pitkälti kunnallispolitiikan ja -hallinnon varassa, ja uusien käytäntöjen omaksuminen ja vakiinnuttaminen ovat hitaita prosesseja. Samalla on kyse myös asenteista ja muutoksen pelosta. Aito kumppanuus vaatii sellaista toimintakulttuuria, jossa vuorovaikutuksen ja yhteisen tahtotilan rakentaminen on tärkeämpää kuin byrokraattiset koukerot ja puoluepoliittiset linjaukset.

Keski-Suomen Kylät ry:n toteuttamassa kyläkyselyssä (2021) alueen kyläyhdistyksiltä kysyttiin, onko heidän omassa kunnassaan toimihenkilöä, jolle kuuluvat kylien asiat. 32 prosenttia vastanneista vastasi kyllä, 33 prosenttia ei, ja mikä ehkä merkittävin tulos: 35 vastasi, että ei osaa sanoa. Kaikille kyläyhdistyksille ei ole selvää, kenen työpöydälle heidän huolensa kuntahallinnossa kuuluvat. Eli kenen vastuuna on pitää huolta siitä, että kylien ääni tulee kuulluksi. Kylät ovat yhä näkyvämmässä roolissa esimerkiksi maaseutukuntien markkinoinnissa, mutta kumppanuuden vahvistamisessa on silti vielä paljon tehtävää.

Kun eri hallinnon tasoilla mietitään, miten voitaisiin lisätä kansalaisten osallistumisen ja osallisuuden tapoja, pitäisi pystyä ensimmäisenä tunnistamaan se, mitä keinoja on jo käytössä. Toimivia malleja on monia. Keski-Suomesta löytyy hyviä esimerkkejä kuten Äänekoskella vuonna 2013 perustettu kyläparlamentti, jonka tarkoitus on tuoda kylien ja niiden asukkaiden näkemykset kunnan tietoon ja osallistua Äänekosken alueen kokonaisvaltaiseen kehittämiseen. Parlamenttiin kuuluvat kaikki Äänekosken 15 kyläyhteisöä. Yhteisöjä edustavat kyläyhdistysten itse valitsemat edustajat. Kyläparlamentti on yksi keino luoda alueellista demokratiaa kuntaliitosten jälkeen.

Laaja järjestökenttä on suomalaisen yhteiskunnan vahvuus, jota tulisi hyödyntää myös kansalaisosallisuuden näkökulmasta. Lisäksi puhutaan neljännestä sektorista eli kansalaisaktivismista, joka tapahtuu yhdistystoiminnan ulkopuolella. Erityisesti sosiaalinen media on mahdollistanut uudenlaiset vapaan verkostoitumisen ja yhteisöllisen toiminnan muodot. Sen kautta on mahdollista tavoittaa myös sellaisia osallistujia, jotka eivät ole yhdistysaktiiveja ja saada heidätkin kiinnostumaan oman kotipaikkansa asioista. Tämä hyödyttäisi myös yhdistyksiä, jotka kipuilevat aktiivijäsenten ikääntymisen ja jatkuvuuden varmistamisen kanssa. Laaja osallistuminen ja siihen innostaminen on siis tärkeää kaikille osapuolille kuntahallinnosta yhdistystoimijoihin.